Haku

Vuosikymmenet

Vähemmistökansat Suomessa

Suomi ei ole oikeastaan koskaan ollut homogeeninen kansa vaan täällä on aina asunut muidenkin kansojen edustajia: toisaalta myös Suomen oman kansan yhtenäisyydestä voi olla montaa mieltä. Lisäksi ”suomalaisten” saapuessa alueella asui jo saamelaisia. Seuraavassa esitellään eräitä Suomessa 1930-luvulla vaikuttaneita vähemmistöjä.

elävämuisti valokuva
Jääkärin morsian (1938).

Tataarit saapuivat Suomeen 1800-luvulla Venäjältä toimiakseen täällä kauppiaina. He olivat perustaneet uskonnonvapauden myötä oman Suomen muhamettilaisen seurakunnan huhtikuussa 1925. Ennen toista maailmansotaa tataareja oli Suomessa noin tuhat. Moni tataari onkin todennut, etteivät he kokeneet (juurikaan) rasismia, koska he olivat olleet Suomessa jo pitkään.

Venäjältä Suomeen saapuivat myös juutalaiset, mutta alkujaan osana imperiumin armeijaa 1800-luvulla. Kun armeijapalvelus oli ohi, saivat juutalaiset jäädä palvelusmaahansa asumaan. He asettuivat asumaan lähinnä Helsinkiin, Turkuun ja Viipuriin. Pitkän väännön jälkeen juutalaiset saattoivat hakea Suomen kansalaisuutta vuodesta 1918 alkaen, toiseksi viimeisenä maana Euroopassa. Ennen toista maailmansotaa Suomessa asui noin 2 200 juutalaista. Juutalaiset saivat Suomessakin osansa antisemitismistä, joskaan täällä se ei koskaan ole saavuttanut sellaisia mittoja kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa.

Venäläisiä oli ollut Suomessa kauppiaina jo 1700-luvulla, mutta vasta Suomen tultua kokonaan osaksi valtakuntaa nousi venäläisten määrä Suomessa: erityisesti tämä johtui maahan sijoitetusta venäläisestä sotaväestä. Vallankumousten ja Suomen itsenäistymisen jälkeen sotaväki karkotettiin, mutta esimerkiksi kauppiaita jäi edelleen. Lisäksi bolsevikkivallankumouksen jälkeen maahan saapui venäläisiä pakolaisia noin 17 000: heistä osa jatkoi muihin maihin, mutta Suomeenkin jäi 5 000 – 6 000 emigranttia. Toisen maailmansodan alkaessa Suomessa asui noin 15 000 venäläistä. He saivat osansa ryssävihasta, jota Suomessa lietsottiin itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä.