Haku

Vuosikymmenet

Mykkäelokuvan nousukausi

Vuonna 1916 katkennut orastava elokuvatuotanto pääsi käyntiin jälleen itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen. 1920-luvusta muodostui suomalaisen mykkäelokuvan nousukausi, jota hallitsivat Suomen ensimmäinen ja pitkäikäisin teollinen elokuvayhtiö Suomi-Filmi Oy ja sen toimitusjohtaja-ohjaaja Erkki Karu.

Koskenlaskijan  morsian
Koskenlaskijan  morsian (1923).

Suomi-Filmin tavoitteena oli alusta saakka suurten mittojen teollinen elokuvatuotanto. Karun ohjaama Koskenlaskijan morsian nosti yhtiön suuruuteensa. Karu oli mykkäkauden tuotteliain ja menestyksekkäin ohjaaja.

Veljesten Heikki Ahon ja Björn Soldanin valmistamon Aho, Soldan & Co:n ensimmäisinä pitkinä dokumentteina syntyivät luontoelokuva Villilintujen parissa ja metsäteollisuuden promootiofilmi Suomen metsät ja metsätalous. Vuosikymmenen lopulla myös alle kaksikymppiset kaverukset Valentin Vaala ja Theodor Tugai alias Teuvo Tulio aloittivat uransa.

1920-luvulta ei ole olemassa tarkkoja katsojatilastoja, mutta eniten esityskertoja kertyi Suomi-Filmin Koskenlaskijan morsiamelle. Muita menestyksiä olivat mm. Pohjalaisia, Meidän poikamme, Nummisuutarit ja Anna-Liisa. Vuosina 1919–29 Suomessa valmistui 56 pitkää elokuvaa. Aikakauden elokuva on säilynyt varsin hyvin – Suomi-Filmin tuotanto lähes täydellisesti.

Lue lisää Elonetistä:
Suomalainen elokuvatuotanto 1919–1929
Vuosikymmenen elokuvat